TiusHius-yrityksen takana on vuonna 1998 parturi-kampaajaksi valmistunut kahden pojan äiti. 

Oman toiminimen ja kampaamon perustin lokakuussa 2011 ja olen siitä lähtien palvellut asiakkaita kompaktin kokoisessa työtilassani. 




Parturi-kampaajana minulle on tärkeää pyrkiä kuuntelemaan asiakkaitteni toiveita sekä toteuttaa niitä mahdollisimman hyvin, tietenkin erilaiset hiustyypit ja niiden haasteet huomioiden. Haluan myös pysyä ammatillisesti ajantasalla uusista tuotteista ja trendeistä ja kouluttaudun säännöllisesti. Minulle on tärkeää kehittää ammattitaitoani ja päästä ottamaan erilaisia uusia käsittelyjä, tuotteita ja menetelmiä käyttöön, asiakkaiden iloksi.  

Olen aina pitänyt erityisen paljon värikäsittelyiden suomista mahdollisuuksista muokata asiakkaiden hiuksista persoonalliset ja toimivat. Olen työssäni rohkea ja visuaalinen, isommatkaan mallin- tai värimuutokset, tyylin päivitykset ja muutokset eivät ole minulle ongelma vaan haaste johon käyn ilomielin käsiksi! :) 

 Viime aikoina olen kehittänyt ammattitaitoani erityisesti vankkaa osaamista vaativien vaalennus- ja raidoituskäsittelyjen osalta. Nämä värikäsittelyt ovat muuttuneet ja kehittyneet hurjasti viimeisten vuosien aikana, osaltaan eri somekanavien myötä. On ollut ilo päästä mukaan viimeisimpien trendien aallonharjalle ja pitää omaa osaamista nykyaikaisten vaatimusten tasolla. Osaamisalueisiini kuuluu siksi mm. balayage-, ombre-, babylights-, lowlights-, ja tupeerausraidoittaminen, sekä yksilöllinen värien asettelu ja päivitän osaamistani jatkuvasti uusien tekniikoiden osalta. 


Tule käymään, niin mietitään mikä on juuri sinun toiveidesi ja unelmiesi hiustyyli! 



T: Tiia Mustonen




 


 

 

 

 

 

Copyright ©2019 Tiushius.fi, Kaikki oikeudet pidätetään